Taustaa maasta:
Kolumbian tasavalta on luoteisessa Etelä-Amerikassa sijaitseva 44 miljoonan asukkaan valtio. Maan pääkaupunki Bogotá on samalla maan suurin kaupunki, jossa asustaa noin 8,5 miljoonaa asukasta. Kolumbiassa puhutaan espanjaa, kuten suurimassa osassa Latinalaista Amerikkaa. Valtion kansantuotteesta yli puolet koostuu palveluista ja lähes 40% teollisuudesta. Valtion presidenttinä toimii vaikutusvaltaiseen sukuun kuuluva Juan Manual Santos.

Kolumbian oloja ovat kurjistaneet 1970-luvulta alkaen
huumekauppa ja siihen kytköksissä oleva väkivaltaisuus sekä maansisäiset
levottomuudet ja sissiliikkeiden toiminta. Paikalliset asukkaat pitävät
huumeisiin liittyvää toimintaa ja siitä puhumista suorastaan tabuna eikä sitä
katsota alkuunkaan hyvällä. Vuonna 2010 valtion asukkaista lähes puolet eli
köyhyysrajan alapuolella, mihin on suuresti vaikuttanut maan huumekaupankäynti.
Kolumbia, joka on nimetty kuuluisan tutkimusmatkailijan Kristoffer Kolumbuksen
mukaan, kuitenkin tarjoaa suurenmoisen luonnon ja nähtävyyksiä Tyynenmeren ja
Karibianmeren rannikoiden palmurannoista häikäiseviin sademetsiin.
Kuuluisa henkilö:
Kolumbian suhteellisen vaatimattomista oloista huolimatta sieltä on ponnistanut maailman tietoisuuteen yksi pop-maailman tunnetuimmista naislaulajista. Nyt 35-vuotias Shakira Isabel Mebarak Ripoll on kotoisin Barranquillan kaupungista Kolumbista. Hän aloitti uransa espanjankielisellä tuotannolla 1990-luvulla, muttei vielä tässä saavuttanut suurta huomiota kotimaansa ulkopuolella. Vuonna 2002 julkaistu ensimmäinen englanninkielinen single "Whenever, Wherever" sen sijaan räjäytti potin ja levyä "Laundry Service" myytiin yli 13 miljoonaa kappaletta. Shakira on voittanut urallaan kaksi Grammy-palkintoa, kahdeksan Latin-Grammyä, 12 Billboardin Latin Music Awardsia ja ollut Golden Globe ehdokkaana. Shakiran tunnetuimpia kappaleita ovat 'Whenever, Wherever' lisäksi 'Hips Don't Lie', 'Waka Waka' ja 'Underneath Your Clothes'. Hän on Kolumbian kaikkien aikojen menestynein artisti. Shakira jatkaa edelleen musiikin tekoa ja esiintymistä.

Hyvää, tiivistä asiaa Kolumbiasta. Kolumbia kärsii pitkästä sisällissodasta ja huumemaineesta, mutta on itse asiassa yksi maailman kauneimmista ja vivahteikkaammista maista.Andien vuoristo, sademetsät sekä Karibian että atlanttin rannikot. Uskomattoman hieno intiaanikulttuuri ja vanhat kolonialistiset Karian rannikon kaupungit. Ja tietysti Karibien lattarirytmit, joista Shakira on yksi tunnetuimmista.
VastaaPoista